admin

Muistan elävästi elokuisen illan North Carolinassa. Olin kirjoittanut koko päivän, mutta tekstissäni ei ollut mitään tolkkua. Painoin läppärin kannen kiinni ja päätin, etten enää jatka kirjoittamista. Koko prosessi tuntui ylitsepääsemättömältä ja liian suurelta asialta toteuttaa yksin. Soitin puhelun Suomeen hyvälle ystävälleni. Purin tuntojani. Ystäväni kuunteli ja kannusti jatkamaan. Motivaatiopuuskassa kirjoitin läpi yön. Samassa rytäkässä muokkasin kirjan rakenteen täysin uudenlaiseksi. Itsepähän olin soppani keittänyt, joten vedetään sitten loppuun asti omalla tyylillä, ajattelin. Yön pimeinä tunteina heräsi tuntemus siitä, että tämäkin taistelu olisi voitettavissa. Oman elämän ja ajatuksien purkaminen paperille oli uskomattoman rankkaa. Jouduin kirjaimellisesti repimään jo valmiiksi rikkonaisen elämäni palasiksi eteeni. Tajusin, että upeiden saavutuksien ohella, olin loukannut ja satuttanut useita ihmisiä lähelläni. Päätin, että jatkan pahasta olosta huolimatta. Sana sanalta sekaisin levitetyt palaset alkoivat loksahtelemaan kohdalleen. Paremmin ja tiiviimmin kuin koskaan ennen. Opin antamaan anteeksi itselleni ja muille. Pikku hiljaa aloin jopa nauttimaan kirjoittamisesta. Kirjan valmistuttua, jännitys, epävarmuus ja sekasorto ovat vaihtuneet rauhaan ja aitoon onnistumisen tunteeseen. Eilenkin bongasin itseni hokemassa ääneen sanoja, ”Jes, mä tein sen!”. Tänään, olen ehyempi ja vahvempi kuin koskaan ennen. 

Pidetään huolta toisistamme!

Mikko Harju – Ehjä : https://www.youtube.com/watch?v=v3VtOerieNY

-Hatsolo

Esikoiskirjani ”Hatsolo – Elämä breikkarin silmin” on nyt ilmestynyt. Lue lisää tai osta omasi osoitteessa: http://www.fitrakauppa.fi/hatsolo-elama-breikkarin-silmin-ilmestyy-tammikuussa-2017.html

Kun olin nuori, luulin etten ole taitava oikein missään. Olin ujo ja innostuin harvoin uusista asioista. Etsin paikkaani ja lopetin harrastuksen toisensa jälkeen. Breikin kautta tutustuin henkilöihin, jotka olivat aidosti innostavia. Kavereihin, jotka saivat minut uskomaan itseeni. Breikin avulla löysin lahjani. Luulin vuosia, että se on breikkaaminen. Nyt tiedän paremmin. Lahjani on kyky innostaa ja motivoida ihmisiä ympärilläni. Meillä jokaisella on lahjamme. Supervoima, jonka ansiosta tunnemme olevamme elossa.  Sinun pitää vain löytää omasi. 

-Hatsolo

Esikoiskirjani ”Hatsolo – Elämä breikkarin silmin” ilmestyy 24.1.2017. Lue lisää, ennakkotilaa tai osta omasi osoitteessa: http://www.fitrakauppa.fi/hatsolo-elama-breikkarin-silmin-ilmestyy-tammikuussa-2017.html

Ystäväni. Kun olet poissa olen onneton. Mikään ei innosta ja hyvätkin ideat tuntuvat vähintäänkin keskinkertaisilla. Ilman sinua arki pyörii rutiininomaisesti samojen asioiden ympärillä. Olen masentunut ja tunnen itseni riittämättömäksi. Päivät tuntuvat ja pitkiltä niitä varjostaa pelko epäonnistumisesta ja pettymyksistä. Minä kaipaan sinua. Jo pelkkä läsnäolosi rohkaisee ja energisoi minua. Sinun seurassasi tunnen olevani elossa. Uskallan innostua ja kokeilla uusia asioita. Kanssasi en ole enää ujo tai sulkeutunut. Sen sijaan olen rohkea. Sinä autat minua olemaan oma itseni. Sinun rinnallasi minä onnistun. Inspiraatio, odotan sinua!

Esikoiskirjani ”Hatsolo – Elämä breikkarin silmin” ilmestyy 24.1.2017. Lue lisää, ennakkotilaa tai osta omasi osoitteessa: http://www.fitrakauppa.fi/hatsolo-elama-breikkarin-silmin-ilmestyy-tammikuussa-2017.html

Matkusta nähdäksesi jotain uutta.

Juokse, jotta ehtisit määränpäähäsi.

Kävele, että jaksaisit perille asti.

Ja malta välillä myös pysähtyä. 

Sillä yön jälkeen edessä uusi päivä ja matka jatkuu jälleen!

Nähdään tien päällä!

On joulukuu vuonna 2009. Olen matkalla Espoon Tapiolaan paikallisen tanssikoulun joulunäytökseen. Koko vuoden väsymys ja stressi painaa mieltäni kun jonotan vuoroani Kampin keskuksen alakerran Otto-automaatilla. Lyön Visa Electron -kortin sisään ja toivon, että kate riittää nostoon. Poistun automaatilta 20 euron seteli ja kuitti kädessä. Kuitin mukaan tilille jää vielä reilu kuusi euroa. Sillä summalla ei mässäillä jouluna. Ostan bussilipun suoraan kuskilta, toivotan hyvät joulut ja laitan vaihtorahat taskuun. Reitti Tapiolan pysäkiltä Espoon kulttuurikeskukselle kulkee Heikintorin kautta missä ihmiset tekevät täydennyksiä lahjavarastoihinsa. Itse pidän kädet visusti taskuissa ja katseen maassa. Minulla ei missään nimessä ole varaa hairahtua ostoksille. Tänäkään vuonna rahat eivät riitä lahjoihin.

Kun kuljen kulttuurikeskuksen ovista sisään suurin osa oppilaistani on jo paikalla. He ovat jännittyneitä ja samanaikaisesti äärimmäisen innoissaan. Kaikilla on sovitusti esiintymisvaatteet jo päällä. Mustaa ja punaista rennosti hip hop -tyyliin. Monelle oppilaistani joulunäytös ensimmäinen tilaisuus nousta lavalle satojen ihmisten eteen. Kerään lapset ja nuoret yhteen sekä kertaan läpi illan ohjelman. Muistutan, että olemme treenanneet ahkerasti koko vuoden ja harjoitukset ovat menneet loistavasti. Meillä on homma hallussa. Aloitan vielä kauden viimeinen tanssiringin takahuoneessa rohkaistaakseni oppilaita. Rinki päättyy yläfemmoihin ja suurin jännitys on karisteltu harteilta. Olemme valmiita.

Iho menee kauttaaltaan kananlihalle, kun oppilaani marssivat lavalle. Musiikin tahtiin, puolelta toiselle rennosti notkuen, leuka pystyssä ja hymy naamalla. Nuorten eleet ovat kuin suoraan New Yorkin kaduilta. Ei puhettakaan alkusyksyn arkuudesta tai ujoudesta. Show on pelkkää asennetta alusta loppuun. On uskomatonta todistaa hetkeä kun ihminen murtautuu ulos kuorestaan ja ilmaisee itseään satapäisen yleisön edessä. Oppilaat kiittävät yleisöä ja poistuvat lavalta raikuvien suosionosoitusten saattelemana. Ilo on takahuoneessa on käsinkosketeltavaa ja saa minut muistamaan omat joulunäytökseni Jyväskylän monitoimitalolla lähes kymmenen vuotta aikaisemmin. Esitysten päätteeksi hyppään aulan puolelle toivottamaan hyvää joulua myös oppilaideni vanhemmille. Reppuni täyttyy suklaarasioista, viineistä ja korteista. Viinit ja suklaat tulevat katoamaan kaapista jo parissa päivässä, mutta vanhempien ja oppilaiden aidot kiitokset jäävät mieleeni ainiaaksi. Pitkän syksyn jälkeen jopa pienikin kiitos lämmittää sydäntä. Se antaa työlleni merkityksen. Mieleeni palaa jälleen mikä on tanssinopettajan työssä kaikkein tärkeintä. Minua ei motivoi raha tai maine vaan mahdollisuus auttaa ja rohkaista oppilaita löytämään itsensä. Oppilaan itsetunnon kehittyminen on tulevaisuuden kannalta arvokkaampaa kuin eurot pankkitilillä.

Eurojakin olisi toki kiva saada. Olen ostanut vasta yhden lahjan ja aatto on jo muutaman päivän päästä. Onneksi joulunäytöksen ansiosta minulla on ainakin jotain tuomisia perheelle Jyväskylään. Höylään perheemme yhteisellä luottokortilla junaliput ja astun junaan. Rahattomuus ja lahjattamuus ahdistaa joka sekunti yhä enemmän. Mietin jo, että olisi parempi jäädä Helsinkiin. Edes hiljalleen pimenevä talvi-ilta ja junan tasainen ääni ei auta minua löytämään mielenrauhaa. Edellisestä Jyväskylän visiitistä on jo vierähtänyt tovi ja haluasin antaa perheelleni jotain konkreettista. Jotain, joka kertoisi että välitän.

Isäpuoleni tulee vastaan asemalle. Heitän kassit takakonttiin ja nousen autoon. Matka asemalta Köhniön kotitalolle kestää vain muutamia minuutteja. Perillä äiti on iloisena vastassa jo heti ovensuussa. Ilmassa leijailee lempijouluruokani tuoksu: Äidin reseptin mukainen itsetehty pitsa. Ymmärrän, että merkittävintä lahjaa ei saakkaan ostettua kaupan hyllyltä. Lasken kamani lattialle ja päivien ahdistus on pyyhkäisty pois sekunneissa. Olen saanut ja antanut parhaimman lahjan koskaan. Se on LÄSNÄOLON LAHJA.

Hyvää Joulua!

Makaan sängynpohjalla ja vain silmäni loistavat kirkkaana pimeässä huoneessa. En ole yön aikana nukkunut sekuntiakaan. En ole ahdistunut tai surullinen. Unelmat, toiveet ja haaveet vain pitävät minua hereillä. Päätän nousta ja kirjoittaa fiilikset paperille. Niissä ei ole järkeä tavallisilla mittareilla ajateltuna. Nämä unelmat ovat liian suuria ja hieman pelottavia. Pelottavia siksi, että ne vaatisivat täydellistä elämänmuutosta. Luopumista lähes kaikesta mitä olen saavuttanut aikaisemmin. Haluan olla maailman paras. Mestari ja kiistaton suunnannäyttäjä alallani. En edes viitsi puhua moisista ajatuksista ystävilleni saati kavereilleni töissä. En vielä. Itseasiassa koko maailma saisi tietää hieman myöhemmin. Kuulla tunteista, ajatuksista ja toiveista, jotka pitävät minut hereillä öisin ja liikkeessä päivällä. Olotilaa on lähes mahdotonta selittää tai kuvailla. Se pitää itse kokea.

Kello on kymmentä vajaa viisi aamulla enkä malta enää maata. Kierähdän ketterästi ylös sängystä ja aloitan ensimmäisen punnerrusarjan. Ulkona on vielä pimeää kun sytytän valot. Tuntuu kuin koko maailma olisi vielä unessa. Minusta tulee vielä mestari.