Archives for lokakuu 2019

New Yorkin tunnelmaa Espoon Keilaniemessä

Espoon Keilaniemeen kohonneeseen HTC Waterfrontin yhteyteen rantautunut Smartvillage tarjosi upeat puitteet Älä vie mun unelmaa -kiertueen keikalle viime lauantaina. Oli siistin näköistä, kun koko seinän korkuisista ikkunoista avautui näköala pimenevään lokakuiseen iltaan ja hienosti valaistulle sisäpihalle. Smartvillagen tilat oli suoraan sanottuna hulppeat ja sisustettu tyylikkäästi merihenkisen teemaan mukaisesti. Itselleni tuli heti sellainen fiilis, kuin olis astunut sisään johonkin moderniin toimistorakennukseen Nykissä.

Paikalle oli saapunut myös yhteistyökumppanini Good Guys Kombucha tarjoamaan raikasta janojuomaa ennen keikan alkua. Itse saavuin mestoille suoraan Kauppakeskus Redissä pidetystä Street Workout World Cupista, jossa olin ollut juontamassa tapahtumaa. Urheilijoiden huikeista suorituksista sainkin ladattua itselleni hyvät energiat illan vetoa varten. Onneksi taustatiimi oli hoitanut järjestelyt niin hienosti, että mun oli mahdollista tehdä kaks keikkaa saman päivän aikana ja molemmat saatiin vietyä maaliin timanttisesti.

 

Älä vie mun unelmaa -kiertueella on kulkenut mukana DJ:n roolissa hyvä ystäväni Olli-Matti. Hänen kanssaan ollaan tunnettu ihan junnuista saakka ja Olli onkin se henkilö, joka aikoinaan omalla esimerkillään sai mut innostumaan breikistä. Ollin tehtävä keikoilla on nostattaa tunnelmaa ja toivottaa jengi tervetulleeksi. Sen jälkeen mun on helppo astua lavalle ja ottaa tilanne haltuun napakan räppisoolon kera.

Älä vie mun unelmaa -show laitetaan käyntiin, milläs muullakaan, kuin Hatsolo-räpillä.

 

Olli-Matin kanssa loppukumarrukset onnistuneen keikan päätteeksi

Oli hauska nähdä miten laajalla skaalalla porukkaa oli tullut paikalle. Osa oli lähtenyt viettämään tyttöjen iltaa ja tullut katsomaan keikkaani “etkojen” muodossa. Jotkut olivat saapuneet työporukalla, toiset kahdestaan puolison kanssa ja osa oli tullut paikalle myös koko perheen voimin. Fiilis oli keikan alusta saakka todella lämminhenkinen ja yleisö eli mukana joka hetkessä. Oli koskettavaa huomata kuinka illan aikana kertomani tarinat upposivat kaikenikäisiin kuulijoihin yhtälailla.

On äärimmäisen kiitollinen olo siitä, että niin moni varasi aikaa omasta lauantai-illastaan ja tuli kuuntelemaan mun ajatuksia elämän iloista ja suruista. Iso kiitos Ollille tunnelmasta ja musiikista, The Goodguys Kombuchalle tarjoiluista, Hatsolo-tiimille järjestelyistä sekä Smartvillagen jengille tiloista! Jälleen kerran yksi ikimuistoinen ilta takana!

Seuraavaksi räjäytetään show lavalle Kuopion Ravintola Apteekkarissa torstaina 31.10. klo 19. Liput saat haltuusi kiertueen nettisivuilta. Nähdään Kuopiossa!

Normipäivä Brooklynissä

Olin viime tiistaina kävelyllä Brooklynin Dumbossa TFW jengin kanssa, kun sattumalta näin tytön istumassa jalkakäytävän kivetyksellä balettitossut rinnallaan. Olen aina ajatellut, että olis todella nättiä toteuttaa kuva, jossa breikki kohtaa baletin New Yorkin kaduilla. Olin jo kävelemässä tilanteen ohi, kunnes pysähdyin ja päätin kääntyä ympäri. Lähestyin tyttöä ja esittelin olevani tanssija Suomesta. Kysyin olisko hänelle ok ottaa kuva yhdessä. Täydeksi yllätyksekseni hän vastasi innostuneena: “Yeah, sure. That sounds like a great idea”.

Hän veti ylleen vaaleanpunaisen hameen ja laittoi balettikengät jalkaan. Mä puolestani virittelin lenkkareiden nauhoja tiukemmalle. Kuvan suunnitelma tuli noin viidessä sekunnissa ja lopullinen kuva toisella otolla. Iso kiitos upealle Marialle kuvasta. Helppoa, kun työskentelee ammattitanssijan kanssa.

 

On niin perhanan helppo kävellä ainutlaatuisten tilaisuuksien ohi, varsinkin kiireessä. Siisteimmät jutut syntyvät kuitenkin poikkeuksetta hetken mielijohteesta. Niiden toteuttaminen vaatii ripauksen rohkeutta ja ennen kaikkea aikaa poiketa normaaleista rutiineista. Siksi olenkin yrittänyt rakentaa arkeani niin, että mulla olisi säännöllisesti tilaa sekä ilmaa tarttua hetkeen ja tehdä kreisejäkin juttuja. Oon pyrkinyt opettelemaan irti siitä, että pitäisi jatkuvasti suorittaa enemmän ja enemmän. Mä haluan suorittaa paremmin ja olla luova. Uusia ideoita ei kuitenkaan ole tilaa työstää, jos joka ikinen sekunti on aikataulutettu. Siksi mulla on kalenterissa päiviä, ilman jatkuvaa painetta seuraavasta palaverista tai tehtävästä.

Toivottavasti tästä kuvasta tuli sulle yhtä hyvät fiilikset kuin mulle. Aikaa, ilmaa ja energiaa syksyyn.

#carpediem

PS: Jos kaipaat lisää asennetta ja energiaa omaan arkeen, niin sitä olis tarjolla vielä muutaman Älä vie mun unelmaa -keikan verran tänä syksynä! Ota liput haltuun ja nähdään keikoilla!