Espoon Keilaniemeen kohonneeseen HTC Waterfrontin yhteyteen rantautunut Smartvillage tarjosi upeat puitteet Älä vie mun unelmaa -kiertueen keikalle viime lauantaina. Oli siistin näköistä, kun koko seinän korkuisista ikkunoista avautui näköala pimenevään lokakuiseen iltaan ja hienosti valaistulle sisäpihalle. Smartvillagen tilat oli suoraan sanottuna hulppeat ja sisustettu tyylikkäästi merihenkisen teemaan mukaisesti. Itselleni tuli heti sellainen fiilis, kuin olis astunut sisään johonkin moderniin toimistorakennukseen Nykissä.
Paikalle oli saapunut myös yhteistyökumppanini Good Guys Kombucha tarjoamaan raikasta janojuomaa ennen keikan alkua. Itse saavuin mestoille suoraan Kauppakeskus Redissä pidetystä Street Workout World Cupista, jossa olin ollut juontamassa tapahtumaa. Urheilijoiden huikeista suorituksista sainkin ladattua itselleni hyvät energiat illan vetoa varten. Onneksi taustatiimi oli hoitanut järjestelyt niin hienosti, että mun oli mahdollista tehdä kaks keikkaa saman päivän aikana ja molemmat saatiin vietyä maaliin timanttisesti.
Älä vie mun unelmaa -kiertueella on kulkenut mukana DJ:n roolissa hyvä ystäväni Olli-Matti. Hänen kanssaan ollaan tunnettu ihan junnuista saakka ja Olli onkin se henkilö, joka aikoinaan omalla esimerkillään sai mut innostumaan breikistä. Ollin tehtävä keikoilla on nostattaa tunnelmaa ja toivottaa jengi tervetulleeksi. Sen jälkeen mun on helppo astua lavalle ja ottaa tilanne haltuun napakan räppisoolon kera.
Älä vie mun unelmaa -show laitetaan käyntiin, milläs muullakaan, kuin Hatsolo-räpillä.
Olli-Matin kanssa loppukumarrukset onnistuneen keikan päätteeksi
Oli hauska nähdä miten laajalla skaalalla porukkaa oli tullut paikalle. Osa oli lähtenyt viettämään tyttöjen iltaa ja tullut katsomaan keikkaani ”etkojen” muodossa. Jotkut olivat saapuneet työporukalla, toiset kahdestaan puolison kanssa ja osa oli tullut paikalle myös koko perheen voimin. Fiilis oli keikan alusta saakka todella lämminhenkinen ja yleisö eli mukana joka hetkessä. Oli koskettavaa huomata kuinka illan aikana kertomani tarinat upposivat kaikenikäisiin kuulijoihin yhtälailla.
On äärimmäisen kiitollinen olo siitä, että niin moni varasi aikaa omasta lauantai-illastaan ja tuli kuuntelemaan mun ajatuksia elämän iloista ja suruista. Iso kiitos Ollille tunnelmasta ja musiikista, The Goodguys Kombuchalle tarjoiluista, Hatsolo-tiimille järjestelyistä sekä Smartvillagen jengille tiloista! Jälleen kerran yksi ikimuistoinen ilta takana!
Seuraavaksi räjäytetään show lavalle Kuopion Ravintola Apteekkarissa torstaina 31.10. klo 19. Liput saat haltuusi kiertueen nettisivuilta. Nähdään Kuopiossa!
Reader Interactions