Makaan sängynpohjalla ja vain silmäni loistavat kirkkaana pimeässä huoneessa. En ole yön aikana nukkunut sekuntiakaan. En ole ahdistunut tai surullinen. Unelmat, toiveet ja haaveet vain pitävät minua hereillä. Päätän nousta ja kirjoittaa fiilikset paperille. Niissä ei ole järkeä tavallisilla mittareilla ajateltuna. Nämä unelmat ovat liian suuria ja hieman pelottavia. Pelottavia siksi, että ne vaatisivat täydellistä elämänmuutosta. Luopumista lähes kaikesta mitä olen saavuttanut aikaisemmin. Haluan olla maailman paras. Mestari ja kiistaton suunnannäyttäjä alallani. En edes viitsi puhua moisista ajatuksista ystävilleni saati kavereilleni töissä. En vielä. Itseasiassa koko maailma saisi tietää hieman myöhemmin. Kuulla tunteista, ajatuksista ja toiveista, jotka pitävät minut hereillä öisin ja liikkeessä päivällä. Olotilaa on lähes mahdotonta selittää tai kuvailla. Se pitää itse kokea.

Kello on kymmentä vajaa viisi aamulla enkä malta enää maata. Kierähdän ketterästi ylös sängystä ja aloitan ensimmäisen punnerrusarjan. Ulkona on vielä pimeää kun sytytän valot. Tuntuu kuin koko maailma olisi vielä unessa. Minusta tulee vielä mestari.