työ

WIN THE DAY – Älä suostu lounaskooman uhriksi!

Me aloitettiin päivä joogalla duuniporukan kanssa viime perjantaina. Aamureippailun ansiosta energiat olivat korkealla ja seuraavassa palaverissa ideoita syntyi kovalla tahdilla. Osa niistä oli jopa ihan hyviäkin. Ideoidessa aika lentää siivillä ja pian olikin jo lounasaika. Eri lounaspaikkoja pallotellessamme nousi ilmoille ehdotus lähellä sijaitsevasta Nepalilaisesta ravintolasta. Vaikka oikeasti pidänkin Nepalilaisesta safkasta, mietin, että kannattaakohan lähteä messiin. Olen vuosien mittaan tullut tarkaksi sen suhteen mitä syön lounaaksi, sillä haluan pystyä parhaaseeni myös iltapäivällä. Lähdin kuitenkin porukan jatkoksi.

Taktiikkani oli syödä mahdollisimman kevyesti. Buffassa lastasin lautaselleni salaattia, skidisti riisiä ja maltillisesti kana- ja kasvissooseja. Lihat, naanleivät ja jälkkärit skippasin kokonaan. Ruoka oli herkullista ja pommitti kaikkia makuhermoja, minkä vuoksi safkaamista oli todella vaikea lopettaa vain yhteen kevyeen lautaselliseen. Pysyin kuitenkin tiukkana enkä santsannut. Olin ylpeä tahdonvoimastani. Lähdin lounaalta muihin hommiin kohtalaisen pirteänä, mutta jo 45 minuutin jälkeen pää oli totaalisen jumissa ja energiatasot nollissa.

Iltapäivällä edessä olivat breikkitreenit ja voin kertoa, että raskas ja kermainen ruoka ei suoranaisesti auta lentämään tanssilattialla. Treenejä parhaiten kuvaavat sanat laiska ja hidas. Käänsin negatiivisen positiiviseksi ja olin iloinen siitä, että en ollut santsannut. Nyt pystyin myllyttämään lattialla edes lähes kelvollisesti. Olo parani hitusen treenien edetessä, mutta varsinaista lentokeliä en saavuttanut missään vaiheessa. Keskinkertainen treeni ei ollut missään nimessä ruuan vika, vaan oma oma vikani. Tiesin millainen safka minulle sopii lounasaikaan, varsinkin jos edessä on treenit. Tällä kertaa vaan päätin ottaa riskin.

Mä en tyydy keskinkertaisuuteen, enkä halua sabotoida mahdollisuuksiani onnistua. Menestys rakennetaan yksi arkinen pala kerrallaan. Joskus kyse voi yksinkertaisemmillaan olla siitä, mitä suuhunsa lappaa lounaalla. Olen elämäni aikana pyörinyt riittävästi lounasravintoloissa ja iltapäivän palavereissa, että voin havaintojeni pohjalta todeta seuraavaa. Sadat tuhannet Suomalaiset pilaavat loppupäivänsä tykittämällä kupunsa yltiöpäisen täyteen lounasbuffetissa. Mä en edes tykkää sopia palavereita iltapäiväksi, koska usein kaveri pöydän toisella puolella on liian koomassa työntekoon. Ilmiö on niin yleinen, että moni ei edes tiedä, miltä tuntuu olla energinen myös iltapäivästä!

Edellinen esimerkki on helppo ymmärtää viinan suhteen. Harva vetää jurreja ennen tärkeää palaveria, presentaatiota tai treenejä. Poikkeuksia tosin tässäkin löytyy…:D Ja joskus, esimerkiksi breikissä, harkitusti nautitut 1-2  pientä viskishottia ennen treeniä saattavat rentouttaa kehoa ja avartaa mieltä juuri sopivasti, että tanssi kulkeekin aika kivasti. En kuitenkaan suosittele nappailemaan viskiä pävittäin ennen treenejä. Järki mukana myös tässä asiassa.

Jos kaipaat lisää energiaa ja haluat erottua erottua positiivisesti myös iltapäivän palavereissa, ota seuraavat vinkit haltuun.

1. Syö yksinkertaisesti

Omilla eväillä kokonaisuutta on aina helpompi hallita, mutta buffassa on usein tarjolla kaikenlaisia houkutuksia. Mä ratkaisen ongelman ottamalla lautaselle paljon salaattia ja vain yhtä pääruokaa. Näin annoskoko on helppo pitää sopivana ja energiansaanti järkevänä. Opettele valitsemaan ja koita päästää irti ajattelusta, missä kaikki mahdollinen pitää mahduttaa lautaselle saadakseen rahoilleensa vastinetta. Laatu ennen määrää, myös buffassa!

2. Santsille skippi

Mä pyrin lopettamaan syömisen siihen kun lautanen on tyhjä. Jos on aivan pakko santsata, otan lautaselle muutaman kurkun palasen tai lisää salaattia. Yleensä jo pelkkä kurkkusantsi riittää huijaamaan mieltä ja olo on yhtäkkiä kylläinen. Santsihoukutusta on helppo välttää pitämällä huolta, että esimerkiksi aamupala on vastaa tarpeitasi.

3. Järkevät jälkkärit

Musta on huvittavaa miten moni vetää jälkkäriä napaansa perustellen ”no kun se nyt kuulu tähän hintaan”. Jälkkärin syöminen on ok, mutta tarvitseeko sitä vetää joka päivä? Mitä jos ottaisit jälkkäriä vain silloin, kun se on sun ehdotonta lempparia? Mä saatan monesti korvata jälkkärin kevyellä jumpalla. Esimerkiksi 30 haarahyppyä, 10 punnerusta ja 10 kyykkyä nostaa energiat kattoon ja laittaa pään toimintakuntoon aika kivasti. Jumpan jälkeen onkin taas kiva hyökätä duunien kimppuun intoa, ideoita ja energiaa puhkuen.

Summa summarum. Testaa mun keinoja ja kehittele oma malli iltapäivän kooman voittamiseen. Toimivan malliin vaikuttavat myös päivän muut ateriat ja yleinen aktiivisuus päivän aikana. Jos kaveri on esimerkiksi polkujuossut paljasjalkakengillä duuniin talven kovimpana pakkaspäivänä, on hänen lounaansa todennäköisesti hieman erinäköinen kuin muilla. Pane merkille millainen lounas antaa sulle virtaa ja keskity niihin juttuihin. Elämä ja duuni on paljon hauskempaa, kun ei tarvitse koko ajan keskittyä taistelemaan väsymystä vastaan. Mä aion edelleenkin syödä nepalilaista ruokaa, mutta jääköön se jatkossa tilanteisiin, missä voin seuraavien tuntien aikana ottaa iisisti vaikkapa kirjan tai torkkujen merkeissä.

Mahtavaa lounasta just sulle!

Miten hemmetissä mun intohimosta tulikin duuni?

Sen minkä annat, työ myös ottaa

Yrittäjänä olen oppinut, että työ ottaa juuri niin paljon kuin itse antaa. Mikäli antaa kaikkensa, se todellakin myös ottaa kaiken. Rutistaa kuivaksi viimeistä pisaraa myöten. Niska limassa oman unelman eteen duunien painaminen saattaa kuulostaa ”coolilta”. Sitähän se parhaillaan onkin, mutta on yllättävän helppoa löytää itsensä suosta, missä arki onkin täysin erilaista, kuin oli alunperin kuvitellut. Mullekkin on käynyt näin. Mun halusin breikata, valmentaa, kirjoittaa, puhua ja matkustella, mutta joissain vaiheessa huomasin, että päivät olivat yhtä hampaiden kiristelyä kirjanpidon, laskutuksen ja verottajan pyörteissä. Kiire vei ilon luovuudesta ja toiminnan kehittämiselle jäi harmittavan vähän aikaa. Intohimosta, tuli pakkopullaa ja käytännössä tavallinen duuni, jonka avulla maksettiin laskut, ruoka ja vuokra. Koska edellinen ei kuitenkaan ollut alkuperäinen syy yrittäjäksi ryhtymiselle, oli syytä päivittää toimintamalleja. Mä halusin olla vapaa ja toteuttaa itseäni, enkä kuluttaa kaikkea aikaani vankina, papereita ja numeroita pyöritellen. Aisioiden uudelleen järjestely vaati rohkeutta ja otti oman aikansa. Eipä ne päivät vieläkään lyhyitä ole, mutta nykyään sentään vietän suurimman osan ajastani asioiden parissa, jota oikeasti haluan tehdä.

Jos huomaat olevasi nyt samassa tilanteessa kuin mä aikanaan, ota haltuun seuraavat kolme vinkkiä ja löydä jälleen ilo yrittämiseen!

1. Pidä hauskaa

– Yrittäjänä päivät tuppaavat venymään pitkäksi. On helppo ajautua manaamaan kiireistä aikataulua. Tämä kuitenkin vaikuttaa välittömästi fiilikseen tehdä töitä. Mä havahduin tähän kun valitin kaverilleni, että breikkikeikkaa oli lähes jokainen viikonloppu. Ystäväni tokaisi tähän, ”Lopeta itkeminen. Etkö sä tajua, sähän saat matkustaa joka viikonloppu maailman upeimpiin mestoihin…”. Sillä hetkellä muistin, että niin breikkijameissa kuin arjessa, bileet tehdään aina itse. Pitkät ja puuduttavat päivätkin muuttuuvat tanssiksi kun soimassa on kunnon musat ja turhanpäiväinen valittaminen korvattu positiivisella asenteella.

2. Aseta rajat

– Työt eivät tekemällä lopu. Puhelin pirisee ja eri kanavista kilahtelee älylaitteisiin loputtomasti uusia viestejä. Oman jaksamisen kannalta on äärimmäisen tärkeää osata viheltää peli poikki säännöllisin väliajoin ja antaa aikaa myös itselle sekä läheisille. Mä en tiedä mikä toimii sulle, mutta itse olen huomannut seuraavan erittäin toimivaksi tavaksi. Ota vähintään kerta viikkoon täydellinen lomapäivä puhelimesta, maileista, tapahtumista ja sosiaalisesta mediasta. Vaikka kaikkiin tilaisuuksiin olisikin mahdollista tarttua, kannattaa miettiä, onko sinun tarpeen olla aina tavoitettavaissa tai onko järkeä olla mukana kaikessa mahdollisessa.

3. Palkkaa apua

– Mä tein ennen nettisivuja, kirjanpitoa, keikkamyyntiä ja valo- ja videokuvausta myöten kaiken itse. Alkuun se olikin ainut vaihtoehto, koska rahaa ei yksinkertaisesti ollut ylimäräistä. Nykyään kun tulopuoli on paremmissa kantimissa, olen rohkeasti palkannut apua. Se on osoittautunut poikkeuksetta oikeaksi ratkaisuksi kahdesta syystä. Mulle on jäänyt aikaa tehdä omia juttujani, enkä vietä 12 h päivässä kyhäämässä nettisivuja, jotka näyttävät amatöörimäisiltä eivätkä toimi. Lisäksi oman alansa ammattilaiset ovat osoittautuneet meikäläistä huomattavasti taitavammiksi esimerkiksi kirjanpidon tai toimivien nettisivujen kyhäämisessä. WINWIN!
Tsemppiä loppuvuoteen kaikille! Laita kommettia, mitkä ovat sun vinkit ilon säilyttämiseen duunissa.

#KOHTIUNELMIA

Aika hullu unelma

Mulla oli nuorena aika hullu unelma. Haluttiin kavereiden kanssa olla maailman parhaita breikkareita. Se unelma ei saanut kovinkaan suurta kannatusta opettajien keskuudessa tai edes yhteiskunnassa 90-luvun lopun Suomessa. Meille naurettiin päin naamaa ja sanottiin, että älä poika turhaan rakenna pilvilinnoja ja haaveile. Ei unelmat ole meitä varten. Ehkä se on osa Suomalaista perinnettä, mutta se teki oman tien kulkijalle opiskelusta ja työnteosta välillä tuskallista. Onneks muutama esimerkillinen aikuinen ja tietty rakas äitini päätti kannustaa. Ne jeesas, vaikkei ollut pakko. Ne näki, että mussa on potentiaalia. Auttoi hakemaan duunia, opiskelupaikkoja ja etenemään elämässä niin, että pystyin jatkamaan breikkamista. Ne tilaisuudet on ollut mulle korvaamattomia. Siksi olenkin lähtenyt yhteistyöhön Saranen Consultinin kanssa Nuoret töihin! ja Nuoret kohti työtä! -palvelujen tiimoilta. Ideana on auttaa alle 30-vuotiaita nuoria kulkemaan #kohtiunelmia. Mä uskon, että Sarasella on ammattitaitoa ja intoa, jonka avulla nuoret aikuiset pystyvät oikeasti saavuttamaan omia unelmiaan. Tämä video on ensimmäinen osa sarjasta, jossa kerron aitoja tarinoita vastoinkäymisistä ja onnistumisista matkalla menestykseen. Nyt on todellisen asennemuutoksen aika. Ruvetaan lyttäämisen ja katkeruuden sijasta kannustamaan toisiamme.

Jos olet alle 30 -vuotias nuori niin katso video ja lähde mukaan. Kukaan ei pysty saavutatamaan unelmiaan yksin. Et sä, mä tai kukaan mukaan! #kohtiunelmia

Lue lisää Nuoret kohti työtä! -palvelusta.

Palvelu toteutetaan Pohjois-Pohjanmaalla yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston ja Uudellamaalla Uudenmaan TE-toimiston, sekä ELY-keskuksen kanssa.

Lue lisää Nuoret töihin! -palvelusta.

– Palvelu toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston ja ELY-keskuksen kanssa.

Mahtavaa viikonloppua kaikille!

-Hatsolo