run & recovery

En ees hengästynyt – 25 minuutin juoksutreeni umpihangessa

*kaupallinen yhteistyö Clean Drink Suomi

Yritän aina keksiä uusia ja mahdollisimman hauskoja tapoja haastaa kehoni äärirajoille. Tällä kertaa päätin ottaa selvää miten sujuu Run & Recovery -juoksutreeni 65 cm syvässä umpihangessa. Sopivat treenimaastot löytyivät edesmenneiden isovanhempieni kotitilan pelloilta Pohjois-Karjalasta Ilomantsista. Kuten videosta näkee, edes upottava hanki ei saanut mua puuskuttamaan.

MILTÄ TREENI SITTEN OIKEASTI TUNTUI?

1. Alkuvuoden ehdottomasti rankin 25 minuuttia
2. Jalat hapoilla jo ensimmäisen erän jälkeen
3. Haastavaa ja mielettömän hauskaa samanaikaisesti

Jo muutaman askeleen jälkeen tajusin, että seuraavat 25 minuuttia painetaan äärirajoilla. Ajattelin kuitenkin puskea treenin läpi alusta samalla sykkeellä vaikka väkisin, mutta karu totuus iski vastaan varsin nopeasti. Ainut vaihtoehto olikin rauhoittaa tahtia ja tehdä matkaa yksi upottava askel kerrallaan. Fiilis treenin aikana oli samanlainen kun on vahingossa ladannut voimakelkkaan hitusen liikaa painoja niin, että kelkka liikkuu, mutta jokainen askel vaatii lähes maksimaalisen ponnistuksen. Kelkasta painoja saa kevennettyä, mutta hanki pysyy samana.

Hangen rakenne oli lisäksi muodostunut todella kettumaiseksi. Ensimmäiset 50 cm oli kevyttä ja upottavaa puuterilunta, kun taas alla oli kantavampi kuori. Kuori kuitenkin petti aina kun askelluksen paino siirtyi kokonaan yhdelle jalalle. Tämä kombo teki etenemisestä todella teknistä ja haastavaa. Jokaista askelta piti varoa ja jalkaa ylös nostaessa kenkä tuntui juuttuvan lumipeitteen syvyyksiin. Normaalisti hyväkuntoisia teitä pitkin Run & Recoveryn aikana matkaa tulee taitettua vajaa viisi kilometriä, kun taas hankikahlauksessa etenemistä jäi muutamia satoja metrejä. Tämä ei ollut kuitenkaan mitään pois treenin kovuudesta sillä syke oli kellon mukaan parhaimmillaan jopa 179! Ite en vastaaviin lukuihin pääse kuin totaalisen maksimaalisissa suorituksissa.

RUN & RECOVERY RAKENNE + MIXTAPE By DJ Mista S

Run & Recovery -harjoituksessa on yhteensä 12 kierrosta ja kaksi erilaista osuutta. Sykettä nostattava työosuus ”run” ja palauttava ”recovery”. Jotta treeni olisi mahdollisimman helppo ottaa haltuun, on DJ Mista S tehnyt mixtapen, johon on selkeästi äänikomennoilla työajat ja palautukset. Näin kaiken energian voi keskittää hangessa tai lenkkipoluilla etenemiseen sekä hyvästä musasta nauttimiseen. Eikun mixtape pyörimään, hyppy lähimpään lumihankeen ja hommiin!

Miltäs treeni tuntui? Laita mulle viestiä ja kommenttia miten meni!

Iso kiitos Clean Drinkille tuesta ja funktionaalisista treenijuomista. Tällä kertaa treeniboostia antoi uusi lempparimaku Passion!