Kylmä merituuli puhaltaa ja syksyinen tihkusade tiputtaa pisaroita naamaan samalla kun teen hengitysharjoituksia Nunnalahden uimarannan laiturilla. Olen jo hyppäämässä veteen, kun laiturille astelee kaksi leidiä täydessä avantouintivarustuksessa. Löytyy tossut, hanskat ja myssyt, kaikki viimeisen päälle. Morjestan lokaaleja ja kyselen samalla, miltä vesi on viimeaikoina tuntunut? Rupeaa olemaan kuulemma riittävän vilpoista. Nyökkään hymyillen ja vilkaisen samalla vedessä kelluvaa lämpömittaria. Se kertoo lämpötilan olevan kahdeksan astetta.
Paikallisen avantouintiseuran teräsleidejä ei alle kymmenasteinen paljoa jännitä saati hidasta. He laskeutuvat määrätietoisesti tikkaita pitkin veteen kysellen samalla innokkaasti, kuinka kaukaa olin Naantaliin asti uimaan lähtenyt. Ihastelin kaksikon toimintaa ja asennetta. Hengitysharjoituksiakaan ei selkeästi tarvittu. Kerroin olevani retkeiluautoreissulla ja suunnitelmissa oli nauttia viikon verran Rengastien maisemista.
Kaverukset nousivat vedestä ja ohjeistivat, että kylmäuinti vaatii vaan hyppysellisen rohkeutta. ”Ja pitää olla rento”, kuului täydennys. Kiitin neuvoista sekä tsempeistä ja laskeuduin itsekin veteen. Pian toinen leideistä tuli perässäni veteen toistamiseen ja sanoi: ”Jäi ensimmäisellä kerralla vielä vähän vajaaksi. Kyllä sen pitää tuntua, että se toimii”. Näinhän se on.
Jäin itse vielä veteen leidien jo lähdettyä. Olin vedessä noin kuusi minuuttia yhteen putkeen. Oon viimeisen vuoden aikana säännöllisen epäsäännöllisesti harjoitellut viettämään pitempiä aikoja kylmässä. On uskomatonta miten keho alkaa tuottamaan lämpöä kunhan vaan, leidien oppien mukaisesti, uskaltaa olla rento.
Tänään oiskin tarkoitus tutustua Naantalin vanhaankaupunkiin. Oisko kenelläkään hyviä vinkkejä kahviloista tai ravintoloista?
