Muistan hyvin kun pidin esitelmää Stonehengestä yhdeksännellä luokalla. Paperit tärisivät käsissäni kun seisoin luokan edessä. Piirtoheitin oli sanonut sopimuksensa irti juuri edellisen esityksen kohdalla, minkä vuoksi en voinut käyttää printtaamiani kalvoja vaan jouduin improvisoimaan. Luokan edessä seisominen oli kauheinta mitä pystyin kuvittelemaan. Mä häpesin sitä miten lausuin s-kirjaimen ja pelkäsin, että vajaa 20 henkinen yleisöni nauraisi mut pihalle sillä hetkellä kun avaisin suuni. 15 minuuttinen esitys hujahti vauhdilla ohi ja kiitin yleisöäni. Esityksen päätteeksi opettaja löi käsiään voimakkaasti yhteen ja sanoi ”Mahtavaa Johannes!”. Olin ällikällä lyöty. Minäkö olin muka mahtava, ei sen pitänyt olla mahdollista. Mä olin koko elämäni kammoksunut tilanteita missä mun piti puhua. Puheet eivät olleet mun juttu, ajattelin. Viikkoa myöhemmin sain arvosanan esitelmästäni: 9 1/2.

Tämä hetki oli minun puhujanurani alku. Ei ammattimielessä, mutta ainakin uskalsin nousta luokan eteen. Tanssimisesta sain lisää esiintymiskokemusta ja itseluottamukseni kasvoi pala palalta. Pikkuhiljaa rupesin jopa nauttimaan esiintymisistä ja erityisesti puhumisesta. Viimeiset vuodet olen määrätietoisesti pyrkinyt rakentamaan puhumisesta ammattia. Nyt vuosia myöhemmin muistelen noita kammottavia tilanteita lämmöllä. Olen iloinen, että pelkäsin. Olen iloinen että voitin pelkoni! Jo ala-asteella mulle sanottiin, että musta ei tule puhujaa, mutta tulipahan kuitenkin. Kalenterista löytyy pelkästään syyskuulle jo yhteensä 10 MOTIVAATIOPUHETTA yrityksille, yhteisöille ja kouluille. Siihen kun lisätään muutama breikkikeikka, valmennukset ja kahdet skabat niin voin suosiolla laittaa Netflix-tilauksen katkolle. Unelmat ei toimi ellet sä toimi ja MÄHÄN TOIMIN!

#TOIMISÄKIN #JOO #2minuutinluku

• Hatsolo

Ps. Oletko tsekannut jo esikoiskirjani? Lue lisää Hatsolo – Elämä Breikkarin silmin -kirjasta TÄSTÄ