Perjantaina 21.8. pistettiin kulunut viikko pakettiin Radisson Blun esimiesten kanssa motivaatiopuheen merkeissä. Teemoina kovat kuusi aihepiiriä: asenne, uudistuminen, läsnäolo, tiimihenki, positiivisuus ja intohimo!
Iltapäivän aikana käytiin läpi, miten tärkeetä on uskaltaa kertoa sun oma tarina kunnolla. Monesti jengi vähättelee sitä mitä on tai mistä tulee ja hakee syitä niistä, ettei pysty. Sen sijaan, että etittäis syitä miksi ei pysty tekemään jotain, etsittäisiin itsestä, omasta tarinasta ja persoonasta tai vaikka firmasta niitä asioita, miksi just me tullaan oikeesti pärjäämään.
Juteltiin myös siitä, mitä pitää tehdä, jotta on valmiina uudistumaan ja upgreidaamaan omaa toimintaa. Kuinka pystyt virittämään itses vuoden 2018 tasolle joka ikinen päivä? Se on jälleen hyvin pitkälti kiinni sun asenteesta ja valmiudesta uusiutua.
Kiitos Radisson Blu, oli mahtavaa nähdä innostumista porukassa heti alusta alkaen! Palautteesta päätellen sain tuotua ilmi, miten joka ikinen päivä on tärkeetä uskoo itseensä ja siihen mitä tekee. Jos jonkun asian suhteen on yhtään intohimoinen, voi hommat viedä vaikka kuinka uusille leveleille positiivisuuden voimalla – kaikki riippuu asenteesta!