Referenssit

This Is The Real Sh*t 2019

Referenssi pähkinänkuoressa
Asiakas: Levi Wellness Club / This Is The Real Sh*t -tapahtuma
Palvelu: Koulutuspäivät, Valmennukset & Workshopit

Laura Peipon ja Levi Wellness Clubin järjestämä This Is The Real Sh*t on tapahtuma, joka kokoaa hyvinvointialan kovimmat puhujat Levin tuntureille joka elokuu. Itselläni oli kunnia olla mukana tapahtumassa jo kolmatta vuotta peräkkäin. Tänä vuonna mun lisäkseni tapahtumassa oli puhumassa Mika Poutala, Sami Sundvik, Esa Saarinen, Jemiina Kemppainen sekä tietysti Laura Peippo itse. Todella kova kattaus oman alansa kärkinimiä!

Etenkin filosofi Esa Saarisen tapaamisesta olin itse aivan fiiliksissä. Olin jo pitkään toivonut, että saisin puhua samassa tapahtumassa hänen kanssaan. En siis ollut täällä vain kertomassa omaa stooriani, vaan pääsin itsekin oppimaan ja kokemaan paljon uutta.

Jokainen puheenvuoro oli omalla tavallaan inspiroiva ja mieleenpainuva. Kaikilla meillä puhujilla on oma uniikki tarinamme, jonka pohjalta jokainen on uransa rakentanut. Ja kun puhuu omien kokemusten kautta suoraan sydämestä, antaa kuulijoille mahdollisuuden elää mukana tarinassaan. Istuessani itse yleisön joukossa kuuntelemassa muiden puheita näin, miten kuulijat imivät itseensä kaiken mitä puhujalla oli annettavanaan. Yleisössä vuoroin naurettiin ääneen, hämmästeltiin silmät suurina ja välillä jopa pyyhittiin kyyneleitä poskilta. Ja kaikkein tärkeimpänä – oltiin läsnä ja opittiin uutta!

Päivän luentojen jälkeen olikin aika siirtyä treenien pariin. Osa lähti salille tai joogaan ja osa teki niinkuin meikäläinenkin. Eli käytti mahdollisuuden ottaa ilo irti Lapin luonnosta ja lähti tuntureille lataamaan akkuja ulkoilun merkeissä. Tällaisia seminaareja näin huikeiden maisemien ympäröimänä pitäisi saada Suomeen ehdottomasti lisää.

Kiitos Laura Peippo ja Levi Wellness Club, että järjestätte näin hienon tapahtuman joka vuosi! Tän viikonlopun jälkeen oli jälleen helppo todeta, että #eivoisparemminmennä!

Lue myös muita referenssicaseja

INTOHIMOSTA AMMATTI – Eka Keikka

INTOHIMOSTA AMMATTI – Eka Keikka

*kaupallinen yhteistyö Espoon kaupunki 15 toteutettua työkeikkaa ja yli 300 hakijaa Instagramin välityksellä vuonna 2021 Mä en ole koskaan ollut työhaastattelussa. Ei ole yksinkertaisesti tarvinnut, koska tanssikeikkojen ja PT-asiakkaiden bookkaaminen on onnistunut kätevästi netissä jo

Lue lisää
Kesäinen retkeilyautoreissu Imatralle

Kesäinen retkeilyautoreissu Imatralle

Kaupallinen yhteistyö: Imatran Kaupunki Imatran kaupunki sijaitsee aivan Suomen itärajalla ja on ehdottomasti yksi Suomen kesäkaupunkien helmistä. Meikäläinen lähti tekemään retkeilyautolla pienen retken ja tsekkaamaan mitä kaikkea kivaa tästä kesäkaupungista löytyy tämmöiselle vauhtia, aktiviteettia ja

Lue lisää
TRENDIT HUKASSA? YLI 40 000 SEURAAJAN TIKTOK-VALMENTAJAN TIMANTTISILLA TÄRPEILLÄ TIKTOK  HALTUUN | EKA KEIKKA

TRENDIT HUKASSA? YLI 40 000 SEURAAJAN TIKTOK-VALMENTAJAN TIMANTTISILLA TÄRPEILLÄ TIKTOK HALTUUN | EKA KEIKKA

Kaupallinen yhteistyö: Hatsolo & Haaga-Helian markkinoinnin ja viestinnän opiskelijoiden Luova toimisto Krea. IRINAN PÄIVÄ TIKTOK-VALMENTAJANA Tämän kevään Eka keikka -kampanja päättyi perjantaina, kun viimeinen keikkalainen Irina astui TikTok-valmentajan saappaisiin. Huikea 42,5 tuhannen seuraajan tiktokkaaja @irkenguera

Lue lisää
LISÄÄ SEURAAJIESI AKTIIVISUUTTA – SOMEASSISTENTTI KERTOO MITEN SAAT INSTAGRAM-TILISI KUNTOON | EKA KEIKKA

LISÄÄ SEURAAJIESI AKTIIVISUUTTA – SOMEASSISTENTTI KERTOO MITEN SAAT INSTAGRAM-TILISI KUNTOON | EKA KEIKKA

Kaupallinen yhteistyö: Hatsolo & Haaga-Helian markkinoinnin ja viestinnän opiskelijoiden Luova toimisto Krea. Kolmantena keikkapäivänä vuorossa oli sosiaalisen median taituri Alisa, joka hyppäsi someassistentin saappaisiin. Päivä tuotti paljon oppeja somemaailmasta puolin ja toisin. Toive oli saada

Lue lisää
Edellinen Seuraava

Tilaa mun jutut.

Laita mun uutiskirje tilaukseen ja saat ensimmäisenä tietää kaikki tärkeimmät jutut. Ei turhaa spämmiä vaan timantinkovaa asennetta, aitoa innostamista ja tietysti vain tilaajille eksklusiivista sisältöä.