Referenssit

Pharmadata & Iloa apteekkeihin – kiertue

Referenssi pähkinänkuoressa
Asiakas: Pharmadata Oy
Palvelu: Koulutuspäivät, Työhyvinvointipäivät
Asiakkaan sanoin:
”Oon käynyt monissa seminaareissa, niin farmasian alan kuin hammaslääketieteenkin, ja missään ei ole koskaan yleisö lähtenyt noin hyvin mukaan, kuin eilen.”

Pharmadata tilasi mut puhekiertueelle kolmeen eri kaupunkiin, joista ensimmäinen puhe pidettiin 3.4. Tampereella ja toinen heti seuraavana päivänä Turussa, sekä lopuksi vielä yksi Oulussa 8.5. Kiertueen nimi oli ”Iloa apteekkeihin” ja nimensä mukaisesti tavoitteena oli saada kohotettua apteekkareiden työiloa ja hyvää fiilistä siellä omalla duunipaikalla.

Apteekin henkilökunta kohtaa työssään paljon haastavia tilanteita, koska heidän asiakkaansa ovat usein sairaita tai muuten vaikeassa tilanteessa elämässään ja monille asiakkaille apteekkarin kohtaaminen on se tärkeä hetki, joka antaa uskoa tulevaan. Tämä tietysti vaatii apteekkareilta paljon kärsivällisyyttä sekä empatiakykyä, joka puolestaan saattaa tuntua joskus melko raskaaltakin.

Puheen aikana käytiin läpi erilaisia näkökulmia siihen, miten apteekkien henkilökunta saa pidettyä itsensä hyvässä vireessä joka päivä ja näin he pystyvät sitten paremmin olemaan läsnä omille asiakkailleen. Annoin kuulijoille konkreettisia neuvoja ja työkaluja siihen, miten he pystyvät kohtaamaan asiakkaan iloisin ja kannustavin mielin sekä antamaan asiakkailleen sitä heidän tarvitsemaansa uskoa ja toivoa. Tavoitteeksi asetimme yhdessä sen, että jokainen kykenee ja haluaa hoitaa oman työnsä niin hyvin, että asiakas poistuu aina hyvällä mielellä kohti parempaa huomista.

Jokainen puhe kiertueen aikana oli erittäin onnistunut ja saimme yhdessä kuulijoiden kanssa luotua hyvän ja rennon ilmapiirin. Uskonkin, että jatkossa tulemme näkemään paljon hymyileviä, iloisia ja innostuneita apteekkareita ympäri Suomen.

Kiitos Pharmadata! Oli todella hienoa, että sain tehdä tämän kiertueen kanssanne!

Lue myös muita referenssicaseja

INTOHIMOSTA AMMATTI – Eka Keikka

INTOHIMOSTA AMMATTI – Eka Keikka

*kaupallinen yhteistyö Espoon kaupunki 15 toteutettua työkeikkaa ja yli 300 hakijaa Instagramin välityksellä vuonna 2021 Mä en ole koskaan ollut työhaastattelussa. Ei ole yksinkertaisesti tarvinnut, koska tanssikeikkojen ja PT-asiakkaiden bookkaaminen on onnistunut kätevästi netissä jo

Lue lisää
Kesäinen retkeilyautoreissu Imatralle

Kesäinen retkeilyautoreissu Imatralle

Kaupallinen yhteistyö: Imatran Kaupunki Imatran kaupunki sijaitsee aivan Suomen itärajalla ja on ehdottomasti yksi Suomen kesäkaupunkien helmistä. Meikäläinen lähti tekemään retkeilyautolla pienen retken ja tsekkaamaan mitä kaikkea kivaa tästä kesäkaupungista löytyy tämmöiselle vauhtia, aktiviteettia ja

Lue lisää
TRENDIT HUKASSA? YLI 40 000 SEURAAJAN TIKTOK-VALMENTAJAN TIMANTTISILLA TÄRPEILLÄ TIKTOK  HALTUUN | EKA KEIKKA

TRENDIT HUKASSA? YLI 40 000 SEURAAJAN TIKTOK-VALMENTAJAN TIMANTTISILLA TÄRPEILLÄ TIKTOK HALTUUN | EKA KEIKKA

Kaupallinen yhteistyö: Hatsolo & Haaga-Helian markkinoinnin ja viestinnän opiskelijoiden Luova toimisto Krea. IRINAN PÄIVÄ TIKTOK-VALMENTAJANA Tämän kevään Eka keikka -kampanja päättyi perjantaina, kun viimeinen keikkalainen Irina astui TikTok-valmentajan saappaisiin. Huikea 42,5 tuhannen seuraajan tiktokkaaja @irkenguera

Lue lisää
LISÄÄ SEURAAJIESI AKTIIVISUUTTA – SOMEASSISTENTTI KERTOO MITEN SAAT INSTAGRAM-TILISI KUNTOON | EKA KEIKKA

LISÄÄ SEURAAJIESI AKTIIVISUUTTA – SOMEASSISTENTTI KERTOO MITEN SAAT INSTAGRAM-TILISI KUNTOON | EKA KEIKKA

Kaupallinen yhteistyö: Hatsolo & Haaga-Helian markkinoinnin ja viestinnän opiskelijoiden Luova toimisto Krea. Kolmantena keikkapäivänä vuorossa oli sosiaalisen median taituri Alisa, joka hyppäsi someassistentin saappaisiin. Päivä tuotti paljon oppeja somemaailmasta puolin ja toisin. Toive oli saada

Lue lisää
Edellinen Seuraava

Tilaa mun jutut.

Laita mun uutiskirje tilaukseen ja saat ensimmäisenä tietää kaikki tärkeimmät jutut. Ei turhaa spämmiä vaan timantinkovaa asennetta, aitoa innostamista ja tietysti vain tilaajille eksklusiivista sisältöä.