Tiistaina 21.5. pääsin vetämään kaksi puhetta samana päivänä Taivassalon kunnassa. Ensimmäinen puhe oli noin 20min energiabuusti ja se oli suunnattu alueen yrittäjille. Toinen puhe oli tunnin mittainen kannustuspuhe alueen nuorille (6-9 luokkalaiset). Molempien settien pääteemana oli itselleni rakkaat aiheet, eli innostuminen ja positiivisuus.
Yrittäjille puhuin omien unelmien toteuttamisesta sekä asenteen merkityksestä yrittäjyydessä. Puheen tavoitteena oli antaa kuulijoille konkreettisia neuvoja siihen, miten omaa asennettaan voi kehittää ja sitä kautta luottaa omaan tekemiseensä enemmän. Kerroin kuulijoille myös esimerkkejä omasta elämästäni ja siitä, kuinka olen kasvanut ujosta Jyväskylän pikkupojasta maailmankuuluksi breikkariksi ja itsevarmaksi puhujaksi.
Nuorille puolestaan puhuin samojen teemojen ympäriltä, mutta lisäksi halusin puhua heille hyvänä kaverina toimimisesta ja kaverin kannustamisesta. Nämä ovat mielestäni kaksi todella tärkeää asiaa, jotka on hyvä oppia jo nuorena. Käsittelimme tunnin aikana myös sellaisia aiheita, kuin ”kiusaaminen on buu” ja ”meillä jokaisella on omat vahvuutemme”. Tavoitteenani oli kannustaa nuoria luottamaan itseensä ja tulevaisuuteensa sekä opettaa heitä näkemään asioita positiivisessa valossa. Iloisista ja innostuneista ilmeistä päätellen se tavoite saavutettiin täydellisesti.
Kiitos Taivassalon kunnan yrittäjät ja nuoret, kun sain tulla puhumaan näistä tärkeistä aiheista teille! Oli aivan mahtavaa viettää päivä teidän kanssa!