Referenssit

Kuinka onnistua itsensä johtamisessa?

Referenssi pähkinänkuoressa
Asiakas: Saranen Consulting
Palvelu: Motivaatiopuheet, Koulutuspäivät
Asiakkaan sanoin:
”Johannes vangitsee omalla energiallaan ja erilaisuudellaan kuulijansa. Hän on rohkeasti oma itsensä, kannustaa siihen myös muita ja tuo virkistävää vaihtelua ns. pukumies-puhujien joukkoon. Hänellä on poikkeuksellinen kyky istuttaa positiivinen ja ”voittaja” mielentila kuulijansa korvien väliin. Hän on saanut kaiken kaikkiaan loistavaa palautetta jokaisesta tilaisuudestamme, jossa hän on ollut puhumassa. Suosittelen erittäin lämpimästi!”

Kesäkuun ekalla viikolla moni firma on jo ajautunut lomaamoodiin eikä yhteisiä tiimipäiviä enää järjestetä ennen syksyä. Itse pääsin kuitenkin tänään innostamaan eri alojen ammattilaisia Saranen Consulting-firman koulutuspäiville. Tapahtuma pidettiin Helsingin uuden kirjaston Oodin hulppeassa auditoriossa, joka toi tilaisuuteen arvokasta fiilistä.

Päivän teemana kurssilaisilla oli itsensä johtamisen taito sekä omien vahvuuksien esille tuominen ja mun tehtävänä oli antaa käytännön vinkkejä aiheeseen liittyen. Puheen aikana kävimme yhdessä läpi millaisilla arjen teoilla jokainen voi rakentaa itselleen rautaisen itseluottamuksen ja timantinkovan asenteen. Keskusteltiin myös millä keinoin pitää omasta jaksamisestaan huolta nykypäivän vaatimusten keskellä.

Mä tykkään kertoa paljon erilaisia tarinoita puheideni tukena, koska elävästi kerrottuna niiden opetukset jäävät paljon paremmin kuulijan mieleen, kuin monotonisesti luetellut tilastot ja diagrammit. Iloisesta naurusta ja raikuvista aplodeista päätellen tarinat upposivat onnistuneesti yleisöön tälläkin kertaa.

Lopuksi haastoin vielä porukan hyppäämään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, kun muodostimme salin etuosaan suuren breikkiringin ja kaikki pääsivät halutessaan kokeilemaan miltä tuntuu astella ringin keskelle valtavien kannustusten saattelemana. Oli huikeeta nähdä, miten jengi laittoi parastaan ja kannusti kaveria!

Kiitos kaikille paikalla olleille mahtavasta energiasta ja osallistumisesta!

Lue myös muita referenssicaseja

INTOHIMOSTA AMMATTI – Eka Keikka

INTOHIMOSTA AMMATTI – Eka Keikka

*kaupallinen yhteistyö Espoon kaupunki 15 toteutettua työkeikkaa ja yli 300 hakijaa Instagramin välityksellä vuonna 2021 Mä en ole koskaan ollut työhaastattelussa. Ei ole yksinkertaisesti tarvinnut, koska tanssikeikkojen ja PT-asiakkaiden bookkaaminen on onnistunut kätevästi netissä jo

Lue lisää
Kesäinen retkeilyautoreissu Imatralle

Kesäinen retkeilyautoreissu Imatralle

Kaupallinen yhteistyö: Imatran Kaupunki Imatran kaupunki sijaitsee aivan Suomen itärajalla ja on ehdottomasti yksi Suomen kesäkaupunkien helmistä. Meikäläinen lähti tekemään retkeilyautolla pienen retken ja tsekkaamaan mitä kaikkea kivaa tästä kesäkaupungista löytyy tämmöiselle vauhtia, aktiviteettia ja

Lue lisää
TRENDIT HUKASSA? YLI 40 000 SEURAAJAN TIKTOK-VALMENTAJAN TIMANTTISILLA TÄRPEILLÄ TIKTOK  HALTUUN | EKA KEIKKA

TRENDIT HUKASSA? YLI 40 000 SEURAAJAN TIKTOK-VALMENTAJAN TIMANTTISILLA TÄRPEILLÄ TIKTOK HALTUUN | EKA KEIKKA

Kaupallinen yhteistyö: Hatsolo & Haaga-Helian markkinoinnin ja viestinnän opiskelijoiden Luova toimisto Krea. IRINAN PÄIVÄ TIKTOK-VALMENTAJANA Tämän kevään Eka keikka -kampanja päättyi perjantaina, kun viimeinen keikkalainen Irina astui TikTok-valmentajan saappaisiin. Huikea 42,5 tuhannen seuraajan tiktokkaaja @irkenguera

Lue lisää
LISÄÄ SEURAAJIESI AKTIIVISUUTTA – SOMEASSISTENTTI KERTOO MITEN SAAT INSTAGRAM-TILISI KUNTOON | EKA KEIKKA

LISÄÄ SEURAAJIESI AKTIIVISUUTTA – SOMEASSISTENTTI KERTOO MITEN SAAT INSTAGRAM-TILISI KUNTOON | EKA KEIKKA

Kaupallinen yhteistyö: Hatsolo & Haaga-Helian markkinoinnin ja viestinnän opiskelijoiden Luova toimisto Krea. Kolmantena keikkapäivänä vuorossa oli sosiaalisen median taituri Alisa, joka hyppäsi someassistentin saappaisiin. Päivä tuotti paljon oppeja somemaailmasta puolin ja toisin. Toive oli saada

Lue lisää
Edellinen Seuraava

Tilaa mun jutut.

Laita mun uutiskirje tilaukseen ja saat ensimmäisenä tietää kaikki tärkeimmät jutut. Ei turhaa spämmiä vaan timantinkovaa asennetta, aitoa innostamista ja tietysti vain tilaajille eksklusiivista sisältöä.