Tän päivän toinen puhekeikka sijaitsi historiallisissa saarimaisemissa Särkänlinna-ravintolassa Helsingin edustalla. Pääsin puhumaan Valion henkilöstön kesäpäivillä, joiden teemana oli haasteet työelämässä, muutokset organisaatiossa sekä asetettujen tavotteiden saavuttaminen.
Pohdimme yhdessä mitkä ovat niitä arjen pieniä tekoja, joiden avulla tehdä omasta ja työkavereiden päivästä tehokkaampi. Kaikkea ei voi eikä pidäkään tehdä yksin, vaan yhdessä tekemällä ja kaveria auttamalla päästään aina parhaaseen lopputulokseen!
Mulla on tapana kertoa lähes joka keikalla tarinaa mun vanhasta tanssiopettajasta sekä hänen keinostaan kannustaa meitä nuoria breikkareita tanssitunnin päätteeksi. Opettajamme kysyi meiltä aina suureen ääneen ”Kuka on paras?” jolloin meidän tuli vastata osoittamalla itseämme peukaloilla ja huutamalla niin lujaa, kuin kurkusta lähtee ”MINÄ oon paras!”. Ja tottakai tätä harjoitellaan aina puhekeikoilla yhdessä yleisön kanssa, sillä se on aivan loistava keino nostattaa tunnelmaa ja saada jengi hereille. Tämän keikan jälkeen sain huikean palautteen asiakkailtani siitä, kuinka he olivat heti ottaneet tämän kannustushuudon käyttöön työpaikallaan.
Tänään Valion täydessä ruokalassa porukka istui eri puolilla ruokasalia. Yhtäkkiä hankintajohtajamme Kirsti nousi seisomaan ja huusi Johanneksen oppien mukaisesti isoon ääneen: ”Hei jengi – Kuka on paras?!” jolloin kaikki viime viikolla kesäpäivillä mukana olleet epäröimättä vastasivat huutamalla käsimerkkien kera ”MINÄ oon paras!”
Todella hyvä energia ja yhteistyöhenki välittyi tästä tiimistä, joten ei epäilystäkään etteikö toisten kannustaminen toimisi tällä pourkalla jatkossakin. Iso kiitos Valion jengi ja erityiskiitokset mahtavasta palautteesta – nostatti kyllä leveän hymyn meikäläisen huulille!