Eilen oli aika nasta puhekeikka Viherlaakson alakoululla. Oli todella liikuttavaa nähdä vanhemmat saattamassa eppuluokkalaisia kouluun ihan ensimmäistä kertaa. Irtipäästämisen tuska oli käsinkosketeltavaa. Vanhemmat itki, lapset itki, mun assari itki, mä itkin ja kaikki itki. Itkettiin kylläkin varmaan kaikki ihan eri syistä?
Heti koulun pihalle astuessa huomasi kuinka tärkeässä arvossa siellä pidetään kohtaamisia ja välittämistä. Aistittavissa oli myös yhdessä tekemisen meininki, mm. oppimistilojen viihtyvyyttä suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä oppilaiden ja opettajien kanssa.
Puhuttiin kiusaamisesta, yhteishengestä, asenteesta ja kaverin auttamisesta. Asioista jotka on unohtunut myös monella työpaikalla. Tulipa taas hyvä mieli ja vahvistus sille, että oma duuni on todella merkityksellistä.
Kiitos Viherkallion koti ja koulu-yhdistys ry:lle keikan järjestämisestä.
