Aikainen huhtikuinen perjantaiaamu. Kellon soidessa kuudelta mun olo oli ankea, mutta tutut aamurutiinit hoidettuani mieli kirkastui ja lähdinkin liikenteeseen iso hymy huulilla. Mikä oliskaan kivempi tapa aloittaa viikon viimeinen työpäivä, kuin päästä vetämään napakka tehostartti Veho Oy:n henkilökunnalle! Mua oli pyydetty puhumaan siitä, miten saada hiottua oma asenne ja mielentila huippuunsa joka aamu.
Hyvä esimerkki tähän löytyi omasta aamustani. Kun löytää itselleen toimivat rutiinit ja pitää niistä kiinni, on vaikeinakin aamuina helpompi innostua itsestään ja duunistaan. Tietysti myös se mitä tekee työpäivää edeltävänä iltana vaikuttaa seuraavan aamun fiilikseen. Itsestään huolehtiminen onkin yksi tärkeimmistä avaintekijöistä arjessa jaksamiseen ja sitä kautta myös työnteosta nauttimiseen. Ja kun tämä asia on hallussa, niin se myös näkyy työn tuloksessa!
Tänä aamuna oli jengillä niin mahtava asenne ja energinen meininki, että ihan varmasti rokkaavat samaan tahtiin jatkossakin! Kiitos Veho Oy, kun sain käydä sparraamassa teidän tiimiä!