Osallistuin viime lauantaina Red Bull BC One skaboihin ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Kallion Block partyjen yhteydessä järjestetty Suomen osakilpailu oli koonnut paikalle suomen parhaat breikkarit ja tuhansia innokkaita katsojia. Viimeisten vuosien aikana kotimainen taso on noussut kohisten ja enää ei skaboissa ole helppoja battleja edes ekoilla kierroksilla. Tiukkojen taistojen jälkeen finaalissa oli vastassa tuttu vastustaja, Henri Huovinen alias ”Hoo Hoo”. Meillä molemmilla on vyöllämme lukuisia Suomen mestaruuksia ja voittoja kisoista ympäri maailmaa, joten oli selvää, että finaalissa oli laittettava aivan kaikki likoon. Tämän vahvisti Hoo Hoon kanssa käyty katsekontakti juuri ennen finaalin alkua, arvostus ja asenne oli molemmilla kohdallaan. Finaalin jälkeen olo oli helpottunut sillä tiesin onnistuneeni ja olevani lähellä voittoa. Ja niinhän sitten taas kävikin. Sain kaikkien tuomarien äänet ja lunastin lentoliput maailman finaaleihin Sveitsissä.

MITEN TÄHÄN ON TULTU

Vedin ekat battlet vuonna 1999 silloisen ryhmäni Foo Movesin kanssa. Alkuun breikkaaminen oli puhtaasti hauskanpitoa ja jo pelkkä skaboihin osallistuminen tuntui voitolta. Sijoitusten parantuessa nälkä kasvoi ja olimme pian tilanteessa, missä jokaisesta kisasta haettiin ainoastaan voittoa. Mikään muu sijoitus ei yksinkertaisesti kelvannut. Jos tuli kakkoseksi vitutti kirjaimellisesti viikkoja. Tämä tilanne muutti harrastamisen luonteen täysin päälaelleen. Kisasta toiseen ykköskorokkeen tavoittelu on vaatinut urhauksia ja tiukkoja valintoja elämän suhteen. Varsinkin kun breikki on laji jossa ei rahalla juhlita, eikä tulevaisuudesta ole koskaan ollut mitään varmuutta. Piti oppia olemaan PA ja luottaa siihen, että ehkä lopulta touhussa onkin järkeä. Monella kisakumppanilla harrastus loppui kun piti valita toimeentulon, opiskelujen ja intohimon väliltä. Onneksi meitä oli muutamia hulluja, jotka eivät koskaan luovuttaneet. Kaikki olisi ollut paljon vaikeampaa, jos treenisalilla olisi pitänyt vääntää yksin.

MIKÄ SAA YHÄ JATKAMAAN

Vaikka olen uraa on takana kohta 20 vuotta, en tiedä mitään raastavampaa kuin viimeiset minuutit ennen kisojen alkua. Jokainen kerta mielessä pyörähtänyt ajatus, ”Nyt ois niin paljon helpompaa olla himassa”. Samassa kuvittelen itseni makaamassa kotisohvalla bissetölkki kädessä tuijottamassa telkkaria. Ei helvetti, ei se ole mua varten, mä en halua sitä. Ehkä se olis helpompaa, mutta rehellisesti sanottuna siihen pystyy kuka vaan. Tälläkin hetkellä puolet Suomen kansasta. Siihen, että seisoo tanssilavalla valmiina haastamaan maailman parhaat, pystyy vaan harvat ja mulla on mahdollisuus olla yksi niistä. Edellinen mielikuva on antanut mulle valtavasti voimaa urani aikana ja saanut mut näkemään itseni uudessa valossa. Se on saanut mut arvostamaan itseäni ja sitä minkä eteen oon tehnyt töitä. En ole vaan kuka tahansa Johannes Jyväskylästä, vaan ainutlaatuinen tyyppi, jolla on mahdollisuus tehdä historiaa, inspiroida ja innostaa ihmisiä. Tämä ajatusmaailma on saanut mut treenaamaan ja kehittämään itseäni vuodesta toiseen. Alkuun kyse oli tietty vaan breikistä, mutta sama ideologia myöhemmin siirtynyt kaikkeen mihin olenkaan ryhtynyt.

MAAILMA MUUTTUU, MUUTUTKO SINÄ?

Tällä hetkellä breikki kehittyy huimaa vauhtia. Se on ensimmäistä kertaa nuorten olympilaisten ohjelmistossa ja kansainvälisesti tanssijoiden osaaminen on aivan jäätävällä tasolla. Lajin jatkuvan kehittymisen myötä olen joutunut luomaan nahkani monet kerrat uudestaan. Enää ei pärjää kisoissa ihan samoilla mooveilla kuin vaikkapa vuonna 2005. Olen kantapään kautta joutunut hyväksymään, että eilisen ja tämän päivän meriiteillä ei ole juurikaan arvoa huomisen kisoissa. Mä en aio olla se tyyppi katkerasti tilittää nykypäivän meiningistä ja tyytyy vain muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Tämän faktan tajuaminen ei ollut helppoa, mutta se herätti tahdon pysyä relevanttina myös tulevaisuudessa. Olipa kyse sitten breikistä, kirjoittamisesta tai puheista niin haluan pysyä ajan hermoilla. Olin jo vuosia sitten yksi harvoista jonka missio oli poistaa ennakkoluuloja tanssimalla ja aion pitää kiinni siitä niin pitkään kuin mahdollista. Samoin kuin breikki, niin maailmakin kehittyy jatkuvasti. Halu uudistua on suurin yksittäinen syy miksi vieläkin pärjään korkeimmalla tasolla breikissä ja se on syy miksi myös mun puheet on aitoja ja iskee yleisöön. Siks sä voit jatkossakin nähdä mut treenaamassa breikkiä muksujen kanssa, nostamassa painoja salilla, matkustelemassa ja jumppaamassa uusia ideoita puheitani varten. Ja loppuun mentoriani Martin Rooneyta lainaten, ”Ehkä joskus koittaa se päivä kun kaikki on lopulta annettu, mutta se päivä ei ole vielä tänään.” #letsgo

Ps. Kiitos kaikille viikonlopun skabaajille. Taso oli todella kova ja oon ihan super ylpeä jokaisesta joka laittoi itsensä likoon! Nähään taas ens kisoissa!