Vuonna 2016 päätin hankkiutua eroon lähes kaikesta omaisuudestani. Kunnianhimoinen tavoite oli, että projektin lopuksi kaikki kamani mahtuisivat yhteen matkalaukkuun. Aloitin operaation kasaamalla tavarani asuntoni kulmaan. Vuosien aikana matkaan olikin tarttunut kaikenlaista. Satoja lenkkareita, levyjä, leffoja, kirjoja, palkintoja, mitaleita, kirjeitä ja ties mitä turhaa krääsää. Kun tarkastelin tavaroita tarkemmin, olin hetken pienimuotoisessa shokissa. Jokaisella tavaralla oli oma tarina, jotka muodostivat viimeiset 20 vuotta elämästäni. Muistin tismalleen miltä tuntui rokkata mustia Pro-Keds kenkiä kun voitettiin Jussin kanssa ensimmäiset Circle Kingz -skabat, tai kun ostin musta-harmaan Kangol -hatun voitettuamme Rock Steady Anniversaryn New Yorkissa. Taisin vuodattaa pari kyyneltäkin käydessäni läpi kirjeitä vanhoilta tanssioppilailtani ja asiakkaltani TFW -salilla.
Alkuun tavaroista irtipäästäminen suorastaan sattui. Tuntui kun olisin antanut kaikki muistoni ja saavutukseni pois. Oli hullua huomata miten kiintynyt olin tavaroihini. Päivä päivältä pino huoneeni kulmassa kuitenkin pieneni ja kipuilu vaihtui puhtaaseen antamisen iloon. Huomasin, että olin jotain enemmän kuin vain tavarani. Muutamien viikkojen jälkeen olin saavuttanut tavoitteeni ja pakannut loput kamani yhteen matkalaukkuun (Kiitos Äiti avusta, taisit myös pelastaa jotain aarteita;) ). Oloni oli vapautunut, kevyt ja äärimmäisen onnellinen.
Mitä sitten opin operaatiosta
1. Todellista vapautta on mahdollista tuntea vasta, kun on valmis päästämään irti.
2. Muistot ja saavutukset eivät ole tavaraa. Ne ovat elettyjä kokemuksia ja auttavat sinua rakentamaan valoisamman tulevaisuuden.
3. Painolasti kevenee vain, kun uskaltaa hankkiutua eroon asioista, joita ei enää tarvitse.
Edellistä kaappien siivouksesta on kohta 2,5 vuotta. Kun katson tavaran määrää asunnossani nyt, huomaan, että on korkea aika toistaa operaatio!
Mitä sä ajattelet aiheesta? Oisitko sä valmis luopumaan valtaosasta tavaroistasi?
Loistavaa viikkoa sulle!
Reader Interactions
Comments
Maarit says
Mie olen aina karsastanu ajatusta siitä, että kiintyisin liiaksi elottomaan materiaaliin. Aikoinaan aloitin karsimisen sillä että muutin Rovaniemeltä Helsinkiin myymällä kaiken omaisuuteni ja otin mukaani kaksi matkalaukkua. Se oli niin vapauttava hetki, koska silloin tajusin etten tarvitse muutakuin itseni. Kaikki tärkeimmät asiat kulki mun mukana muistoina ja tunteina.
Olenkin sen jälkeen tasaisin väliajoin tsekannu mitä omistan; mikä tavara on tärkeää mun selviytymisen kannalta ja mitä kannan mukanani sen vuoksi että olen kiintynyt siihen syystä tai toisesta. Tsekkaus tapahtuu puoli vuosittain ja joka kerta käyn keskustelun itseni kanssa onko jokin asia tarpeellinen mulle vai hyötyisikö siitä joku muu? olenko tarvinnut ko. tavaraa viime tsekkauksen jälkeen, jos en ni se saa mennä.
Jos jotain haluan hamstrata on se mielen rikkautta ja sitä ei rahalla saa.
Hatsolo says
Moikka Maarit!
Kiitos kommentista ja hyvistä keloista. Toi sun vika lause ”Jos jotain haluan hamstrata on se mielen rikkautta ja sitä ei rahalla saa.” kruunas kyllä ajatuksen täysin. Voi olla että joudun lainaamaan sitä joskus:)
Valoa ja voimaa kevääseen!