Blogi

Innostavia kirjoituksia just sulle!

#KOHTIUNELMIA – OLETKO ALLERGINEN TYÖLLE?

#KOHTIUNELMIA – OLETKO ALLERGINEN TYÖLLE?

Mä oon saanut sekä joutunut tekemään jos jonkin näköistä tehtävää työurani aikana. Osa duuneista on ollut mieluisia ja osa kaikkea muuta. Mutta jostain syystä aina ne epämieluisimmat ja vaativimmat työtehtävät ovat opettaneet eniten ja auttaneet etenemään urallani. Joten seuraavan kerran kun vastaan tulee epämieluisa tehtävä, johon kukaan ei halua ryhtyä, yllätä kaikki ja vastaa huutoon hymyssä suin. Jäät taatusti mieleen tyyppinä, joka on valmis hoitamaan hommat asenteella ja suoriutuu vaikeistakin tilanteista. Hyvän työntekijän maine rakennetaan teoilla ja avoimella mielellä. Jos innostuit ja olet hakemassa töitä niin tsekkaa seuraavat palvelut. Me halutaan yhdessä Sarasen kanssa jeesata sua pääsemään #kohtiunelmia!

NUORET KOHTI TYÖTÄ!
Nuoret kohti työtä! on 17–29-vuotiaille työttömille työnhakijoille suunnattu palvelu, jonka tarkoituksena on auttaa löytämään ratkaisu ammatinvalintaan, koulutukseen ja työllistymiseen. Tuotamme palvelua yhdessä Baronan kanssa.

Palvelu toteutetaan Pohjois-Pohjanmaalla yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston ja Uudellamaalla Uudenmaan TE-toimiston, sekä ELY-keskuksen kanssa.

NUORET TÖIHIN!

Nuoret töihin! on Pohjois-Pohjanmaan alueen 17-29-vuotiaille työttömille työnhakijoille suunnattu palvelu, jonka tarkoituksena on auttaa löytämään ratkaisu ammatinvalintaan ja työllistymiseen. Tuotamme palvelua yhdessä Baronan kanssa.

Palvelu toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston ja ELY-keskuksen kanssa.

Molemmissa oalvelussamme saat oman, henkilökohtaisen valmentajan, joka auttaa sinua suunnittelemaan tulevaisuuttasi ja näkemään vaihtoehtoja. Valmentaja tukee sinua valinnanteossa sekä rohkaisee sinua uskomaan itseesi ja unelmiisi. Sinun ei vielä tarvitse tietää, mikä unelmasi on, mutta nyt kannattaa lähteä selvittämään sitä.

Ota homma haltuun ja lähde #kohtiunelmia!

Yksi kommentti artikkeliin #KOHTIUNELMIA – OLETKO ALLERGINEN TYÖLLE?

  1. Kyllä! Joskus tai itse asiassa aika usein on isojen duunien edessä fiilis ettei viittis mut kun ottaa sen ekan askeleen ni huomaa et siinä ne hommat sit tuleekin tehtyä. Ekalla askeleella huikee merkitys! Parasta ja touhukasta päivää !

Jätä rohkeasti kommentti!

Tilaa mun jutut.

Laita mun uutiskirje tilaukseen ja saat ensimmäisenä tietää kaikki tärkeimmät jutut. Ei turhaa spämmiä vaan timantinkovaa asennetta, aitoa innostamista ja tietysti vain tilaajille eksklusiivista sisältöä.

Hatsolo

Johannes "Hatsolo" Hattusen energiset esiintymiset ovat kokemuksia, jotka ihastuttavat, itkettävät, naurattavat ja jäävät poikkeuksetta kuulijoiden mieleen. Varmistin pois, varmasti kohti unelmaa!

Yhteystiedot

Johannes "Hatsolo" Hattunen

+358 (0)44 545 8328

johannes@hatsolo.fi

Blogi