Bio

Kuka ihmeen Hatsolo?

Motivoiva monialataituri

Mun nimi on Johannes Hattunen, mutta oikeastaan kaikki kutsuu mua nimellä Hatsolo – The White Gorilla. Olen ansainnut kannukseni tanssimalla kaikkein kovimmissa breikkiringeissä ympäri maailmaa. Vaikka olenkin kovanluokan tanssitaituri, olen viimeisten vuosien aikana luonut menestyksekkäästi uraa motivaatio- ja keynote-puhujana, kirjailijana, sarjayrittäjänä ja fysiikka- sekä työhyvinvointivalmentajana. Areenasta riippumatta tavaramerkkini on äärimmäisen energinen, aito ja innostava esiintymistyyli, joka kolahtaa pomminvarmasti niin lattiaan kuin katsojaankin.

Aika hullu unelma!

Matka Jyväskylästä kansainvälisille kentille on ollut pitkä. Se on vaatinut paljon rohkeutta, uhrauksia ja uskoa mahdottomaan, sillä mulla oli jo nuorena aika hullu unelma. Halusin olla yksi maailman parhaista tanssijoista. Se aiheutti naureskelua ja vähättelyä Keski-Suomalaisessa ympäristössä. Olisi pitänyt kuulemma kouluttautua ja mennä oikeisiin töihin. Muiden ahdasmieliset ennakkoluulot antoivat mulle vain voimaa. Ne sisuunnuttivat ja potkivat harjoittelemaan kovemmin, myös silloin kun ulkona oli -30c ja säkkipimeää. Vuosien duunin jälkeen suuresta unelmasta tuli vihdoin totta, kun voitimme tanssiryhmämme kanssa yhden maailman arvostetuimmista breakdance-kilpailuista New Yorkissa vuonna 2006. Sen jälkeen elämä onkin ollut yhtä ilotulitusta. Nykyään vyöllä on useita kymmeniä kansainvälisiä titteleitä, mestaruuksia, kunniamainintoja ja ennen kaikkea tuhansia upeita kokemuksia maailman jokaisesta kolkasta.

Tanssilattialta yrittäjyyden maailmaan

Kokemukset tanssiringeissä ovat opettaneet, että menestyksen raaka-aineet ovat kaikkien ulottuvilla. Tarvitaan vain positiivista asennetta, rohkeutta etsiä itseään sekä tahtoa yrittää uudestaan muiden mielipiteistä ja vastoinkäymisistä huolimatta. Tällä asenteella hyppäsin ennakkoluulottomasti yrittäjäksi vailla mitään kokemusta. Alkuun homma ei todellakaan ollut mitään ruusuilla tanssimista ja moni asia tuli opittua kantapään kautta. Epäonnistumiset, mokat ja perseilyt kuitenkin sisuunnuttavat ja synnyttävät tahdon onnistua. Olenkin ollut perustamassa katutanssikoulu Saiffaa ja rantauttanut Suomeen supersuositun Training For Warriors -kuntosalikonseptin. Saliemme suosio on huomattu myös kansainvälisesti, sillä vuonna 2017 nappasimme maailman parhaan TFW-salin palkinnon. #HALLUSSA

Aina oppilas

Mä ajattelen, että jokainen päivä on mahdollisuus oppia uutta ja innostaa kanssaihmisiä jakamalla opittua tietotaitoa eteenpäin. Mä olen kirjoittanut kirjan, päivitän säännöllisesti blogia, nauhoitan innostavia podcasteja ja käyn puhumassa yrityksille, yhteisöille ja urheiluseuroille. Jos haluat kuulla mua livenä niin ota yhteyttä. Varoituksena sanottakoon, että puheistani on sanottu seuraavaa ”Hatsolon ainutlaatuiset esiintymiset ovat kokemuksia, jotka ihastuttavat, itkettävät, naurattavat ja jäävät poikkeuksetta kuulijoiden mieleen.”

ILO

Elämänfilosofiani on ILO, joka koostuu sanoista innostu, luo ja onnistu. Pyrin esimerkilläni innostamaan muita, luomaan motivoivan ympäristön oppimiseen sekä auttaa ihmisiä onnistumaan. Noudatan tätä periaatetta kaikessa toiminnassani olipa kyse sitten tanssista, valmentamisesta, puhumisesta tai kirjoittamisesta. ILO ei tarkoita vaaleanpunaista hölynpölyä tai tyhjänpäiväisiä korulauseita. Se edustaa aitoa asennetta, kaverista välittämistä ja ennen kaikkea fiilistä, mikä ansaitaan kun on ensin tehnyt parhaansa. Mikäli ILO kuulostaa asialta mikä voisi auttaa sun yhteisöä, tsekkaa rohkeasti tarjoamani palvelut ja ota yhteyttä!

-Hatsolo

Kuka ihmeen Hatsolo?

Nimi: Johannes ”Hatsolo” Hattunen, The White Gorilla

Ikä: 35

Mieleenpainuvin breikkimuisto: Yksi on ylitse muiden. Arvostetun Rock Steady Anniversary -kilpailun voitto Flow Mo -ryhmäni kanssa New Yorkissa vuonna 2006.

Mikä motivoi treenaamaan: Kroppani oli aina ennen rikki rajun tanssityylini takia ja ajan myötä kivut vievät ilon liikkumisesta. Järkevän ja oikeaoppisen treenaamisen ansiosta ymmärsin, että kipuun ja toimintakykyyn voi vaikuttaa omilla teoillaan. Se on kaikki motivaatio mitä tarvitsen.

Lempibreikkiliike: Oma keksimä ”Pommi”, jossa hyppään ilmaan niin korkealle kuin pystyn ja mäjähdän lattiaan kyljelleni pommiasennossa.

Mikä pelottaa eniten: Skabat ja puheet jännittää aina. Varsinkin muutamaa minuttia ennen lavalle astumista. Olen kuitenkin oppinut, että pelon voi aina voittaa heittämällä itsensä likoon ja tekemällä parhaansa.

Hatsolo somessa

Tilaa mun jutut.

Laita mun uutiskirje tilaukseen ja saat ensimmäisenä tietää kaikki tärkeimmät jutut. Ei turhaa spämmiä vaan timantinkovaa asennetta, aitoa innostamista ja tietysti vain tilaajille eksklusiivista sisältöä.